Tänään olin työreissulla ja tarkoitus oli päästä lähtemään pois ajoissa, niin että kerkeäisin taloyhtiön kokoukseen katsastamaan viimeisimmät juorut ja juomaan päivän seissyttä kahvia.

Puoli tuntia oli aikaa ja tein pikaisen kierroksen huoltoyhtiön toimiston edestä ja huomasin, että innokkaimmat oli jo paikalla rollaattoreineen.
Päätin, että en vielä mene sisälle toimistoon, vaan tapan aikaa ajelemalla vähän keskustassa.
15minuuttia etuajassa menin toimistoon sisälle ja naurun ääntä seuraten löysin oikean neuvotteluhuoneen missä pöydän ympärillä oli tämä paikallinen talon parlamentti kokoontunut. On se vaan hieno tuntea itsensä edes jossain nuoreksi(jopa lapseksi), nimittäin täällä se keski-ikä läheni varmaan 65vuotta.

Talon asiat oli näköjään jo päätetty aiemmin pihaparlamentissä, nimittäin äänestyksen tulos oli murskaava:
- Pihalaattoja ei tule polulle, koska siitä kaikki sitten kulkevat. Hetkinen, jos siitä kaikki jo nyt kulkee, niin mi... no olkoon...
- Ulko-ovi menee edelleen kuudelta illalla lukkoon, nykyään kun on kaikenlaisia hämärämiehiä liikkeellä. Tämä se vasta hauskaa onkin, kytätä parvekkeelta, koska kavereita tms. tulee kylään ja heitellä sitten avaimet alas.

Sitten käytiin läpi vielä tulevan vuoden tavoitteet ja yleinen keskustelu, jossa käsitys vahvistui kovasta liittoutumisesta talomme sisällä. Mielenkiinnolla odotan linnakäräjiä ja kuka talosta saa koskemattomuuden.

Päätin hakea pizzat, kun lähdin tuolta kokouksesta. Kultsi, kun teki pitkän päivän töissä ja sitten meni naistenlääkärille juttelemaan lapsen saannista ja siitä, joska saisi jotain lääkettä, että raskaaksi tuleminen olisi helpompaa.

Kello rupesi olemaan jo suht. paljon ja rupesin miettimään, että mahtaako jokin olla vialla, kun aikaa kuluu näinkin kauan tutkituttaessa paikkoja.
Vihdoin (pizzat kylminä) ovi aukesi ja kultsi tuli sisään papereita kädessään pitäen.

Tottamaar ensimmäisenä mieleen tuli, että nyt sitten on jotain reseptejä, että se munasolu rupeaa tosissaan vetämään niitä siittiöpoikia puoleensa.
Siinä olikin ultraääni kuva ja kultsi sanoi todella rauhallisesti, että "me ollaan raskaana"

Mä en uskonut ja totesin monta kertaa, että "eikä olla". Kultsi taas sanoi, että kato nyt tuosta kuvasta, että siinä on se sikiö, mä jälleen ikuisena skeptikkona tuumasin, että "Eikä ole".

Vihdoin ajatukset järjestyneenä, tai sekoittuneena tajusin, että me todellakaan ollaan saamassa lapsi. Itkuhan siinä isolta mieheltä tuli ja pakko oli takertua kultsiin kiinni.

Kuudes viikko oli jo menossa ja ultraäänikuva oli kuulemma hyvän näköinen, sikiö oli pyöreä ja hmm... jotain muutakin siinä oli hyvää. Pääasia oli kuitenkin se, että tässä vaiheessa kaikki on hyvin, se riittää mulle.

Ruokahalu katosi jonnekin ja pizzat entistä kylmempinä, aivot kyllä oli kuumana yrittäen tajuta tätä uutta tilannetta, mihin 29vuotiaana yhtäkkiä jouduin.

Kultsi soitti ensimmäisenä äitilleen(tänne oli soitettu heti kun lääkäristä oli selvitty) ja nyt sitten isälleen. Oli kuulemma tuleva vaari ollut innoissaan.
Mä soitin omalle isälleni ja ajattelin olla fiksu ja vähän vihjaillen esittää asian. Kysyin, että miksi sulla on noin pappamainen ääni, johtui kuulemma puhelimesta. Jotain muutakin vastaavaa tuli sanottua, mutta ei hoksottimet näköjään toimineet nyt oikein(taitaa olla sukuvika). Vihdoin, kun sanoin asian suoraan, niin sitten oli kuultavissa innostumista ja ilmeisesti onnellisuuttakin.
 
Olen monta kertaa miettinyt, että miltä se mahtaa tuntua, kun tietää tulevansa isäksi.
Nyt sen tiedän ja itselle se oli ainakin todella tunteita herättävä juttu. Yöunet meni ensimmäisenä yönä ja ajatukset pyöri ainoastaan tulevassa yhdeksässä kuukaudessa, tai siis kahdeksassa.

Täytyi vielä kelata yöllä läpi asioita ja miettiä oikeasti mitä kaikkea tulee huomioida ja miten elämä tulee muuttumaan...

Aamulla olisi aikainen lähtö työreissuun, mutta näköjään sinne lähdettiin melkos väsyneenä...